Tänään aloitti uusi vauveli hoidossa. Tahtoo vaan nukkua kun muut valvoo ja valvoa kun muut nukkuu. Tässä nyt vähän aikaa ovat sentään samaan aikaan unilla kun pojat nukkuu niin pitkään yleensä. Melko uutta ja ihmeellistä on vielä pienestä ihmisestä tämmöinen hoitopäivä.
Pojista pienempi alkaa jo viihtyä ulkona huomattavasti paremmin kuin vielä jokin aika sitten. Ja hommatkin alkaa sujua eikä vain istuta ja ihmetellä ja sitten kitistä. Isompi pojista ei yllättäen olisi halunnut tänään kovinkaan kauan olla ulkona, mutta ei annettu periksi niin aina jotain hommaa sitten löytyi kun hetki murjotettiin. Oli myös oikein iloinen uudesta vauvasta, mutta ihmetteli kovin kun uusi vauva aina alkoi itkeä kun minä sylistäni sen jouduin laskemaan hetkeksi.