Eilen oltiin seurakunnan perhekerhossa, johon mentiin vähän aiemmin pihalle mäkeä laskemaan, mutta oli kauhean jäinen tuuli aamusta siellä. Ei kauan onneksi tarvinnut palella kun ovet aukesivat. Lapset askartelivat iltarukouskortteja.

Tänään mentiin omaan kerhoon ajoissa puistoon leikkimään. Aamusta olikin 17 astetta pakkasta. Inhottavan kylmää kun on tuudittautunut siihen että kevät tulee. Kerhoilun jälkeen on aina vähän tuo ruuan syöminen sitä sun tätä kun siellä kerhossa kuitenkin tarjoillaan aina jotakin hyvää. Sitä pitääkin aika rankasti useimmiten säännöstellä herkkujen syömistä. Silti ei ruoka enää maistu.