Viikonlopusta tuli aika vauhtirikas vahingossa kun tuli tehtyä kaikenlaista lyhyellä varoitusajalla. Perjantaina siis lähdettiin sinne Hoploppiin kolmen nuorimman kanssa. Lauantaina lähdin aamulla kahden tytön kanssa (3+9v) kylään. Sieltä kotiin tultua lämmitettiin äkkiä entistä ruokaa ja isi lähti viemään vanhinta + sen kaveria (14v) laskettelemaan. Minä lähdin loppujen neljän lapsen kanssa ajamaan perään kylpylään uimaan, jonne isi tuli tytöt vietyään rinteeseen. Sitten isi lähti hakemaan tyttöjä rinteestä kylpylään, josta minä muiden kanssa sitten poistuin aulaan sillä aikaa. Isot meni uimaan ja minä laitoin isin kyytiin pojat ja otin tytöt ruokakauppaan. isot tuli sitten kotiin toisten vanhempien kyydillä.
Sunnuntaina aamulla hiihtokisoihin neljän lapsen kanssa. Isi lähti sillä välin 12veen kanssa ajamaan Savonlinnaan kiekkopeliin.





Tässäpä 3v odottaa elämänsä ensimmäistä hiihtokisalähtöä.

Välittömästi kun päästiin hiihtokisoista, kävin kotoa tavarat ja lähdin 3veen kanssa ajamaan Savonlinnaan perässä katsomaan pojan peliä. Parin tunnin matka. 3 lasta jäi keskenään kotiin. Kahdeksan jälkeen minä ja 3v kotona, yhdeksän maissa isi ja 12v. Joutuivat viemään vielä joukkueen kasseja meidän jäähallin pihalle pojille. Ennen kotiinlähtöä syötiin Savonlinnan abc:llä joukkueen kanssa. Lähdin pienen kanssa aiemmin pois kuin pojat. Oli ihan hommaa viikonloppu. Ei jäänyt montaa tuntia kotona olemiseen.



Täällä meidän 12v takimmaisena valkoisissa hanskoissa.