Tänään oli hoidossa vain yksi ja sekin vähän vielä vesirokossa, muttei se meitä haittaa kun ei lämpöä ole ja jaksaa. Ulos nyt ei ollut asiaa muutenkaan. Vähän kyllä ne päiväunet sitten jäi ihan nysäksi kuitenkin ja iltapäivällä väsytti välillä enemmän ja välillä vähemmän. Myös aamupäivällä kävi uusi hoitoontulija tutustelemassa vanhemman seurassa. Sitä nähdään sitten tarttuiko tauti, mutta siitä varoitettiin etukäteen. Tämä meidän hoitopoju kun tuppasi pussailemaan alkuun sitä uutta samanikäistä tyttöä.

Tässä tutkitaan kaappia. Kaikki kaapit ehdittiinkin tutkia, koska ei ulkona päästy koko päivänä käymään. Iltapäivällä mietin, pitäiskö käydä pienen kanssa kävelyllä pikkuisen ja laittaa rattaisiin runsaasti täytteitä lämmöksi, mutta mittari vaikka näytti 23, niin näytti tuulevan sen verran että nenä ja posket olisi saattaneet saada ikävästi kylmää ja unohdin koko asian.

"Vähänkö väsyttää tää hoidossa oleminen!!!"

 ( Tästä saattaa joku saada sen kuvan että jossain tykätään pilkuista kun niitä on blogipohjassa, pehmolelussa, tyynyssä, seinässä ja jopa hoitolapsessa. )