Tänään oli aamulla taas pakkasta -24. Blääh! No, lähdettiin sitten kerhoon tuohon lähelle. Oli vähän toimintaa, kun muuten olisi vaan jouduttu kykkimään sisätiloissa kotosalla aamupäivä. Tuli siihen sitten hulinaa.
Päiväunilla yritin uutta systeemiä, kun tuo meidän päiväunia nukkumaton 3v oli niin kiukkuinen koko aamupäivän. Otin sen samaan huoneeseen 2v:n kanssa ja luin pienen Nalle Puh-tarinan hämärässä.Vähän mietin että mitä jos se menee kummaltakin ihan hulinaksi eivätkä lakkaa höpöttämästä. Kumpikin oli ihan hiljaa yllättäen tarinan ajan, mutta meidän 3v höpötti sen jälkeen vähä väliä, toki kuiskimalla itsekseen, mutta 2v oli aivan hiljaa. Lopulta piti poistaa meidän tyttö huoneesta kun alkoi hypätä sängystä ees taas ja 2v olisi kyllä nukahtanut, jossei eräs olisi hypännyt siinä. Mutta toinen sai unesta kiinni sitten heti kun poistin häiriön huoneesta.  Pitää yrittää sitä uudstaan jos meidän muksu sattuis olemaan herännyt tyyliin klo 7 ja oltu koko aamupäivä pihalla, että miten se sitten väsyttäisi.
Iltapäivällä päästiin pihalle vajaaksi puoleksi tunniksi kun pakkanen laski -17 asteeseen.